3.10.2013 Tiedotteet

Nyt kajahtaa sadun ääni! Valtakunnallista Satupäivää vietetään perjantaina 18.10.2013

Iltojen pimetessä on aika astua satujen maailmaan. Valtakunnallisena Satupäivänä satuja luetaan ja esitetään kaiken ikäisten kanssa niin teattereissa, kirjastoissa, kouluissa kuin päiväkodeissa ympäri maan. Tänä vuonna Satupäivää juhlitaan teemalla Sadun ääni. Teemalla haluamme muistuttaa yhteisen, jaetun lukuelämyksen tärkeydestä ja 18.10. satu näkyy ja kuuluu!

Satupäivään on ilmoittautunut mukaan huikea määrä tapahtumajärjestäjiä yli 70 paikkakunnalta aina Helsingistä Inariin. Ohjelmassa edustettuina ovat eri taiteenlajit lastenkirjallisuudesta ja kuvituksesta teatterin ja tanssin kautta aina sarjakuvaan ja musiikkiin. Sadun ääni kuuluu myös yllättävissä paikoissa –  Satupäivän toimikunnan jäsenjärjestöjen kirjailijat, kuvittajat ja näyttelijät ilahduttavat Helsingin julkisissa liikennevälineissä matkustajia lukemalla, näyttelemällä ja kuvittamalla satuja.

Satupäivä ilahduttaa tapahtumillaan tuhansia lapsia ja nuoria, mutta Satupäivänä ei unohdeta myöskään aikuisia. Muun muassa Annantalon Satu ja Sinä -paneelikeskustelussa pohditaan, mitä satu antaa aikuiselle, ja Jyväskylän kaupunginkirjastossa järjestetään lapsilta kielletty aikuisten satutunti. Kaikkien tapahtumien tiedot löytyvät Satupäivän valtakunnallisesta tapahtumakalenterista.

Yhteisen sadun juhlapäivän kautta tavoitteenamme on lisätä tietoisuutta satujen merkityksestä ja varmistaa kaikkien pääsy elävän ja laadukkaan lastenkulttuurin äärelle. Sekä lapsilla että aikuisilla on mahdollisuus valahtaa tyynylle ja heittäytyä sadun maailmaan arjen kiireiden keskellä.

Kutsumme kaikki mukaan sadun juhlaan ja toivomme, että Satupäivänä 18.10. myös mediassa kuuluu sadun ääni!

Median edustajat ovat tervetulleita seuraamaan Satupäivän päätapahtuman työpajoja ja sadunlukuhetkeä Teatterimuseoon (Tallberginkatu 1 G, Helsinki) klo 9.00-11.30 sekä liittymään sadunkertojiemme matkaan Helsingin julkisissa liikennevälineissä. Sadunlukijat ovat liikkeellä noin klo 11 alkaen. Jos haluatte liittyä seuraamme, ottakaa yhteyttä Satupäivän projektisihteeriin: info@satupaiva.fi / p. 050-3814984.

Lisätietoja ja yhteydenotot:

Projektisihteeri Iida Turpeinen
Puh. 09 2511 2153 / 050 3814984
info(a)satupaiva.fi
www.satupaiva.fi

Vuodesta 2008 lähtien vietetyn Satupäivän vastaavaan toimikuntaan kuuluvat Suomen Teatterit ry:n lisäksi Annantalon taidekeskus, Suomen draama- ja teatteriopetuksen liitto FIDEA, Helsingin kirjailijat ry, IBBY Finland, Kustannusosakeyhtiö Tammi, Kuvittajat ry, Pro lastenkirjallisuus ry, Suomen Isovanhemmat ry, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Suomen Koulukirjastoyhdistys, Suomen Nuorisokirjailijat, Teatteri Hevosenkenkä ja Teatterin Tiedotuskeskus.

Kuva: Satu Airola