20.11.2014 Tiedotteet

Tanssiteatteri Raatikolle myönnetty Lastenpäivä-palkinto

Vuoden 2014 Lapsenpäivä-palkinnot on myönnetty Rauman taidemuseolle ja Tanssiteatteri Raatikolle. Lastenkulttuurin valtionpalkinnot saavat kirjailija-kuvittaja Linda Liukas ja Soiva Siili –musiikkiduo.

Kulttuuri- ja asuntoministeri Pia Viitanen jakoi palkinnot torstaina 20.11. Helsingissä. Kulttuuriministerin myöntämä Lapsenpäivä-palkinto on tunnustus merkittävästä työstä taidekasvatuksen ja taideharrastamisen eteen. Tänä vuonna on haluttu kiinnittää erityisesti huomiota lasten kulttuurikompetenssin vahvistamiseen. Palkinto on suuruudeltaan molemmille palkituille 8 500 euroa.

Taiteen edistämiskeskuksen myöntämät Lastenkulttuurin valtionpalkinnot myönnetään tunnustuksena kolmen viimeksi kuluneen vuoden aikana tehdystä ansiokkaasta lastenkulttuurityöstä tai pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta lastenkulttuuritoiminnasta. Palkinnot ovat 15 000 euroa. Palkinnot myönnetään veikkausvoittovaroista.

Lapsenpäivä-palkinnon perustelut:

Tanssiteatteri Raatikko on vuonna 1972 perustettu valtakunnallisesti toimiva vantaalainen ammattiteatteri, jolla on vahva osaaminen lapsille ja nuorille suunnatuissa esityksissä. Vuosittain Raatikolla on noin 400 esitystä ja yli 30 000 katsojaa. Raatikon teosten lähtökohtana on tanssitaide muiden taidemuotojen rikastamana. Yleisöä koskettavat tarinat syntyvät tanssista, tekstistä, musiikista, visuaalisuudesta ja usein koomisista näyttämöhahmoista. Raatikko tekee yleisötyötä koulujen ja päiväkotien kanssa.

Tanssiteatteri Raatikko on tehnyt pitkän ja ansiokkaan työn lasten kulttuurikompetenssin vahvistamiseksi tanssin ja muiden taiteiden aloilla. Raatikko on tuonut esiin lasten osallistumisen ja oivaltamisen ainutlaatuisuuden ja osaa taidokkaasti hyödyntää vuorovaikutusta lasten kanssa taiteelliseen työhönsä.

Lisätietoja:
Lapsenpäivä-palkinto: kulttuurisihteeri Iina Berden, opetus- ja kulttuuriministeriö, puh. 0295 3 30069
Lastenkulttuurin valtionpalkinto: erityisasiantuntija Ulla Lassila, Taiteen edistämiskeskus, puh. 0295 3 30860

Lisätietoja muiden palkinnonsaajien jakoperusteluista: OKM:n tiedote 20.11.2014

Lastenkulttuuripoliittisen ohjelmaehdotuksen toteuttamisen suuntaviivat (PDF)

Kuva: Tanssiteatteri Raatikko, Hui Kauhistus, kuvaaja: Matti Rajala