10.5.2016 Teatterialan uutisia

Esittelyssä STEFI:n uusi puheenjohtaja Maija Perho

Sosiaalineuvos Maija Perho valittiin STEFI:n huhtikuisessa vuosikokouksessa puheenjohtajaksi eläkkeelle jäävän Lasse Eskosen tilalle. Perho tekee historiaa olemalla ensimmäinen nainen 94-vuotiaan järjestön puheenjohtajana kautta aikain.

Perho on tehnyt pitkän ja monipuolisen uran sekä kunnallis- että valtakunnan politiikassa. Kulttuuri ja taide, myös teatteri, ovet tulleet tutuksi monina vuosina kunnan luottamustoimissa, viimeisimpänä Turun kulttuurilautakunnan puheenjohtajana sekä Turun kaupunginteatterin hallituksen jäsenenä. Kysyimme tuoreelta puheenjohtajaltamme muutamia kysymyksiä tehdäksemme hänet tutuksi kentälle heti puheenjohtajuuden alkumetreistä lähtien.

Hei Maija ja vielä kerran lämpimästi tervetuloa STEFI:in! Kerro ensin hieman itsestäsi:

”Olen syntyisin Loimaalta ja täytän toukokuun lopussa Suomen virallisen eläkepolitiikan mukaisen suositellun eläkeiän 68 vuotta. Opiskelin Turussa yhteiskuntatieteitä ja valmistuttuani olen työskennellyt mm. Turun terveyskeskuksen ja keskushallinnon suunnittelusihteerinä sekä sosiaalitoimenjohtajana. Vuonna 1991 tulin valituksi eduskuntaan ja 1999 sosiaali- ja terveysministeriksi. Viimeinen palkkatyöni oli Vanhasen hallituksen terveyden edistämisen politiikkaohjelman johtaja, jolta pestiltä eläköidyin 2011.

Eläkevuodet ovat olleet leppoisampia, mutta tehtäviä on riittänyt kunnallispolitiikassa sekä monissa sosiaali- ja terveysalan ja muissa järjestöissä. Mieluisin kunnallinen luottamustoimi on kulttuurilautakunnan puheenjohtajuus.

Osallistuminen on verissä ja olen suuntautunut monille kiinnostaville aloille, joista taide- ja kulttuuriasiat ovat tulleet yhä läheisemmiksi niin yhteiskunnallisessa osallistumisessa kuin vapaa-ajallanikin. Olen kulttuurin sekakäyttäjä ja ainut negatiivinen puoli tässä on se, ettei kaikkea mielenkiintoista eteen tulevaa tarjontaa ehdi nähdä, kuulla ja kokea.

Mieluisin rentoutumiskeino taide-elämysten rinnalla on puutarhanhoito, luonnon tarkkailu ja keskikesästä pitkälle syksyyn marjastus ja sienestys – siis aika supisuomalaista meininkiä.”

Mikä on suhteesi teatterialaan?

”Teatteriala on tullut tutuksi pikkuhiljaa. Lapsuus maaseudulla ei juuri tuottanut teatterielämyksiä. Opiskelut Turussa 60- 70-lukujen vaihteessa antoivat mahdollisuuden tutustua Ralf Långbackan ja Kalle Holmbergin loistaviin produktioihin ja eturivin näyttelijöihin. Työt Helsingissä antoivat monipuolisen mahdollisuuden laajentaa elämyksien kirjoa.

Kulttuurilautakunnassa pääsin kurkistamaan teatterin tekemisen haasteisiin enemmän sisäkautta, jolloin alan monet haasteet tulivat tutuksi. Osallistumiseni Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia– (TAIKU) -ohjelman toteutukseen lisäsivät ymmärrystäni teatterin ja yleisemminkin taiteen ja kulttuurin merkityksestä hyvinvoinnin tärkeänä osatekijänä ja myös yhteiskunnallisena toimijana, tarkkailijana ja kriitikkona.

Turun kaupunginteatteri Oy:n hallituksen jäsenyys on tietysti syventänyt ymmärrystäni teatterialan mahdollisuuksista ja haasteista.”

Mihin teatteriala on mielestäsi menossa ja miltä tulevaisuus näyttää?

”Vos-teattereiden, vapaiden ryhmien ja harrastajateattereiden verkko on monipuolinen ja alueellisestikin pääosin kattava. Se on sekä mahdollisuus että uhka tilanteessa, jossa yhteiskunnan rahoitus vähenee, mutta jakajien määrä pikemminkin kasvaa. Tällöin tulevaisuuden menestymisen edellytykset ovat kiinni sekä nykyisten aktiivikävijöiden uskollisuudesta ja uuden yleisön löytämisestä sekä toisaalta erityisesti kuntien kulttuuritahdosta – toisin sanoen ymmärryksestä nähdä mm. teatterin merkitys asukkaiden tärkeänä vapaa-ajan palveluna ja kunnan vetovoimatekijänä.

Tässä suhteessa tilanteet vaihtelevat ja siksi ”kriisikuntien” päättäjät ja johtavat virkamiehet on saatava vakuuttuneeksi siitä, että teatteri ja muu kulttuuritoiminta tulee nähdä investointina eikä pelkästään menoeränä. Tulevaisuudessa erilaiset verkostomaiset toimintatavat ja yhteistyöproduktiot paikallisesti tai alueellisesti ovat välttämättömiä sekä perustoiminnan sisällä että ohella. Yleisöyhteistyön lisääminen on yksi mahdollisuus edellyttäen, että tilaajatahoja on riittävästi esim. hyvinvointialalla, lapsi- ja nuorisotyössä, ikäihmisten palveluissa ja työhyvinvoinnin saralla.

Kaikkein tärkeintä on kuitenkin laadukas ja monipuolinen teatteritarjonta, jolla selätetään kauhuskenaario pelkän kevyen hömpän tuottamisesta.”

Mitkä ovat mielestäsi alamme tämän hetkiset suurimmat haasteet?

”Teattereiden valtionosuusuudistus sekä uuden rahapeliyhtiön voitonjako eri edunsaajien välillä ovat kohtalonkysymys teatterialalle. Nämä uudistukset vaativat STEFI:ltä vuosikokouksen kannanoton pohjalta määrätietoista vaikuttamistoimintaa yhteistyössä muiden kulttuurialan kattojärjestöjen kanssa. Rahapeliyhtiön voitonjaon pysyminen nykyisen arpajaislain mukaisena on turvattava ja siksi alustavien lupausten mukaista valmistelua on tiukasti seurattava ja tarpeen mukaan reagoitava.

Seurattava asia on myös alan koulutusmääriin esitettävät muutokset eli se, että teatterialan koulutuspaikkojen tarve arvioidaan oikein kentän tarpeita kuunnellen.”

Kerro itsellesi tärkeästä tai mieleenpainuneesta teatterikokemuksesta tai muistosta?

”Vaikeita kysymyksiä oli edelläkin, mutta tämä on henkilökohtaisella tasolla vaikea. Siksi en tyydy yhteen vastaukseen, vaan valitsen kaksi.

Ensimmäinen on yli 10 vuoden takaa eli Pirkko Jaakolan Saviooppera Loimaalla entisellä kotiseudullani. Sen esitti Haaran-Onkijoen Kyläyhdistys omassa kylätalossaan ohjaajaa lukuun ottamatta amatöörivoimin. Libretto kertoi maaseudun ja maatalouden historiasta katovuosista Brysselin aikaan. Musiikin oli säveltänyt 23-vuotias kanttoriopiskelija ao. kylästä. Esitys oli mykistävä: tunneskaala polveili draamasta komediaan, itkusta nauruun, musiikki kuvasi kutakin aikakautta ja teksti oli suorastaan loistava. Esitys voittikin sitten vuoden harrastajateatterin tittelin.

Toinen on Turun kaupunginteatterin Seili-musikaali, jonka vahvuus oli syvä historiallinen tarina naisen asemasta, epäoikeudenmukaisesta kohtelusta ja järjestelmän mielivaltaisuudesta. Tekstin, näyttelijätyön, musiikin ja lavastuksen kokonaisuus oli täydellinen, koskettava, puhutteleva – esityksestä jäi syvä jälki.”

Haastattelu: Hanna-Reetta Schreck