19.10.2016 Blogi

Uudisrakentamisesta, peruskorjauksista ja teatterirahoituksesta

Viime päivinä Lappeenrannan kaupunginteatterin taloudellisen tilanteen ja sille asetetun ristiriitaisen tulostavoitteen (ks aiheesta lisää esim. Etelä-Saimaa 8.10.2016) kirvoittaman kulttuurirahoitusta koskevan keskustelun johdosta seuraavassa muutamia huomioita.

Investoiminen kulttuurin rakenteisiin herättää poikkeuksetta sekä yhteiskunnallista että paikallispoliittista huomiota, koska jo olemassa olevien rakennusten peruskorjaaminen ja uusien kulttuuritilojen rakentaminen ovat usein huomattavan kalliita, joskin välttämättömiä ratkaisuja. Investointien euromerkkejä pienemmälle huomioille samassa keskustelussa jää usein se tosiseikka, että julkisesti tuetuilla kulttuuripalveluilla on sekä hyvinvointi- että suoria ja välillisiä positiivisia talousvaikutuksia toiminta-alueellaan. Esimerkiksi Lappeenrannan vanhan teatteritalon kohdalla oli aivan ilmeistä, että ammattimaisen teatteritoiminnan turvaamiseksi kaupungissa oli löydyttävä valmiutta panostaa tilaratkaisuun, ja on hienoa, että kaupungilta löytyi kulttuuritahtoa investoida teatterin tulevaisuuteen. Uuteen teatteritilaan Suomen Teatterit ry:n jäsenteattereiden edustajilla on mahdollisuus tutustua huhtikuussa 2017, kun järjestämme kaupungissa järjestön vuosikokouksen.

Teatteritilauudistusten yhteydessä nopea vastaus kysymykseen “kuka tämän lystin maksaa” on: 1) kaupunki, jonka alueen kulttuuriyleisöjen eduksi taidelaitosten infran kehittäminen pääasiassa koituu, ja 2) valtio, jolla on OKM:n budjetissa vuosittain erikseen varattuja määrärahoja kulttuurirakentamiseen. Suuremman kustannusluokan remontteja on lisäksi rahoitettu silloin kun se on mahdollista mm veikkausvoittovarojen vararahastosta. Viimeksi mainittua tukitoimenpidettä saatetaan jälleen tarvita ylimääräisenä sykäyksenä, jotta pitkään vireillä ollut Kansallisteatterin kipeästi kaipaama pienen näyttämön peruskorjaus saataisiin käyntiin ennen kuin tilat joudutaan asettamaan käyttökieltoon.

Kaupungin ja valtion rahoitusroolia vähemmälle huomiolle aihetta koskevassa julkisessa keskustelussa jää usein kulttuuritoimijan itsensä tosiasiassa toimintamenoissaan kantama osuus remonttikustannuksista, kun niitä aletaan kuolettamaan kaupungin sisäisessä budjetoinnissa uusien/uudistettujen toimitilojen korotettuna vuokrana. Kunnallisessa budjettilogiikassa remontti- ja rakennuskustannusten pitkäaikainen kuolettamissuunnitelma on ihan ymmärrettävää. Tapaus Lappeenranta tuo kuitenkin hyvin selkeällä tavalla näkyväksi kuinka tilakapasiteetti ja realiteetit asettavat kulttuurilaitoksen näkökulmasta tällaiselle ajattelulle rajansa. On jossain määrin erikoista, että teatterille ilmeisesti kohdistettu 800000 euron vuosittainen vuokratason nousu (0,5 miljoonasta 1,3 miljoonaan euroon) esitetään kompensoitavaksi lisätuella vasta sitten, kun jo alkuperäiseen määrärahojen mitoitukseen sisäänkirjoitettu taloudellinen katastrofi toteutuu.

Julkisesti tuetuilta taidelaitoksilta saa edellyttää tarkkaa taloudenpitoa ja niille voi asettaa myös tulostavoitteita. Lappeenrannan kohdalla nämä tavoitteet oli asetettu sen ensimmäiselle toimintavuodelle uusissa tiloissa tasolle, jota ei ollut edes teoriassa mahdollista saavuttaa. Toivottavasti kulttuurilautakunnassa nyt esitetty lisärahoitus vuosille 2017 ja 2018 toteutuu, ja teatteri saa aikaa sopeuttaa toimintansa uusiin tiloihin ja pääsee näyttämään mihin pystyy. Teatterin katsojaluvut eivät ole olleet viime vuosina sitä luokkaa kuin Lappeenrannan alueen potentiaali mahdollistaisi, mutta esimerkiksi Mikkelin teatteri takoi juuri hiljattain vuonna 2014 huikeat katsojaluvut tilanteessa, jossa lähes koko alan lipunmyynti oli ollut tilapäisesti hiljaisempaa vuosina 2013-14. Vuonna 2015 alan kokonaismyynti on kehittynyt jälleen suotuisasti, ja riittävillä toimintaresursseilla ja onnistuneella ohjelmistopoliikalla myös Lappeenrannan kaupunginteatterilla on erinomaiset edellytykset kehittää omaa tulonhankintaansa.

Kun OKM on nyt asettanut asiantuntijaryhmän pohtimaan valtionosuusalojen kulttuurirahoituksen uudistamista, yksi kiinnostava haaste on korjata nykyisessä kankean matemaattiseen malliin perustuvassa henkilötyövuosilaskennassa oleva VOS-rahoituksen “peruskorjaus-automaatti”, joka lähes poikkeuksetta syö teatteriremontin aikana väistötiloissa toimivan ammattiteatterin valtion rahoitusta niin, että teatterilla on vähemmän valtion tukea käytössään perustoimintaansa uusissa tiloissa kuin ennen remonttia. Viimeisimpänä esimerkkinä tästä väistötiloissa toimiva Turun kaupunginteatteri menetti juuri 4 henkilötyövuotta vuosittaisessa htv-jaossa. Näin ei tarvitsisi olla – erityisesti, kun samassa tilanteessa kuntien tuki toimintansa uusissa tiloissa aloittaville teattereille tapaa samanaikaisesti olla Lappeenrannassa juuri toteutuneella tavalla tiukassa.

– Tommi Saarikivi, toiminnanjohtaja