15.11.2016 Teatterialan uutisia

Keskustelu tulevaisuuden valtionrahoituksesta käydään nyt

Kaikille, joita näyttämötaiteen valtionrahoituksen tulevaisuus kiinnostaa, marras-joulukuu 2016 on ajanjakso, jolloin kannattaa olla hereillä ja seurata Sitran fasilitoiman rahoitusuudistuskeskustelun etenemistä erityisellä mielenkiinnolla.

Syksyn aikana käynnistetty prosessi, jossa erilaisilla kysymyksenasetteluilla, tai ”teeseillä”, on testattu lähestymistapoja rahoitusjärjestelmää ohjaaviin periaatteisiin, on nyt saavuttamassa pisteen, jossa on aika edetä yleisen tason pohdinnasta ainakin askelta lähemmäs konkretiaa. Mukavasta tavoitetason keskustelusta joudutaan väistämättä siihen haastavampaan diskurssiin, jossa on pystyttävä tekemään konkreettisia esityksiä siitä, kuinka riittävän laajan konsensuksen taakseen saaneita tavoitteita pyritään jatkossa edistämään.

Suomen Teatterit ry julkisti marraskuun alussa yhdessä Teatterikeskuksen kanssa valmistellun kokonaisesityksen alan rahoitusrakenteiden kehittämistarpeista ja seikoista, jotka pitäisi uudistuksen yhteydessä pystyä huomioimaan. Esitys on saanut odotetusti osakseen niin kiitosta kuin kritiikkiä. Sanon tässä nyt aivan vilpittömästi, että kaikki palaute kiinnostaa, ja niin ruusut kuin risut ovat erittäin tervetulleita jatkossakin. Lähettäkää säästelemättä palautetta esityksestä, jotta tiedämme mahdollisimman hyvin, kuinka mahdollisesti toteutuvat rakenteisiin eri tavoin vaikuttavat muutokset tulisivat todennäköisesti näkymään käytännön teatteritoiminnassa.

Joku ehti jo esitystä koskevassa julkisessa keskustelussa (Facebook-ryhmässä KulttuuriVOS, suosittelen keskusteluun tutustumista ja osallistumista) pitämään kohtuuttomana vaatimustani, että mikäli lähtökohtaamme nykyisen teatteriverkon säilyttämisestä kaikkien kehittämistoimien ohella pidetään liian konservatiivisena, ja edellytetään nykyisten teatterirakenteiden rajumpaa muutosta, on vaihtoehtoisissakin esityksissä otettava kantaa kaikkiin niihin vaikutuksiin, joita esitetyillä muutoksilla on. Mielestäni vaatimuksessani ei ole mitään kohtuutonta. VOS-alojen rahoitusjärjestelmä ylläpitää järjestelmää, joka sen heikkouksistakin huolimatta on koko suomalaisen kulttuurielämän vakaimmin ja tehokkaimmin taiteilijoita työllistävä kokonaisuus, ja tavoittaa vuosittain useita miljoonia asiakkaita lähes kaikkialla tässä haja-asutetussa maassa. Minkäänlaisia suurempia muutoksia tällaiseen järjestelmään olisi vastuutonta tehdä niin, että valitaan vaikutuksia ennakoimatta jokin uudenlainen painotus ja toivotaan parasta.

Sitran järjestämistä asiaa käsittelevistä julkisista keskusteluista 11.11 Korjaamolla Helsingissä toteutunut tilaisuus oli mielestäni ehdottomasti tähänastisista sekä keskustelun sisällöillä että tasolla arvioiden paras, ja toivottavasti kehitys jatkuu edelleen nousujohteisena, kun joulukuussa vielä kokoonnutaan alojen yhteiseen keskusteluun Oulussa ja Helsingissä 9.12. Nähdään siellä, eli minun tapauksessani näillä näkymin Oulussa!

– Tommi Saarikivi, toiminnanjohtaja

Kuva: Kemin kaupunginteatteri, Hamlet

 
Tutustu STEFI:n ja Teatterikeskuksen yhteiseen esitykseen:

Ammattiteattereiden esitys koskien näyttämötaiteen rahoitusuudistusta (pdf)