15.11.2016 Blogi,Teatterialan uutisia
Näkyvä nähdyksi – kotimainen lastennäytelmäkirjallisuus tarvitsee klassikoita
Tämä on lyhennelmä Hämeenlinnassa 18.10.2016 Laadukas lastenteatteri -seminaarissa pitämästäni puheenvuorosta.
Kotimainen lastennäytelmäkirjallisuus tarvitsee klassikoita. Se odottaa yhä omien klassikoidensa syntyä ja se odottaa omaa kaanoniaan. Ilman omia alun perinkin näytelmiksi kirjoitettuja klassikoita, lastennäytelmäkirjallisuus ei erotu riittävässä määrin omaksi taiteen alueekseen.
Lastennäytelmäkirjallisuus on taiteenlaji, joka on vain heikosti olemassa. Se on kirjallisuusmetsän harvinaisuuksia, uhanalainen laji, jota olisi kaikin voimin suojeltava. Suojelutyötä on sen elinehtojen parantaminen, tilanraivaaminen, siementen istuttaminen ja kasvun vaaliminen. Koska kyse on ihmisen luomasta lajista, on ihmistoimin myös helppo elvyttää tätä uhanalaista lajia ja saada se kukoistamaan. Mutta ensin se tulee nähdä lajina, tunnistaa sen olemassaolo ja tarpeellisuus.
Leena Krohnin romaanissa Erehdys on päähenkilönä kirjailija. Tämä fiktiivinen kirjailija ajattelee, että taiteen tehtävä ei ole tehdä näkymätöntä näkyväksi, vaan tehdä näkyvä nähdyksi. Lastennäytelmäkirjallisuudesta puhuessani koetan tehdä juuri tätä työtä. Tehdä näkyvää nähdyksi. Lastennäytelmät ovat olemassa. Niitä ei ole paljon, ei. Niitä on aivan liian vähän. Hyviä, laadukkaita lastennäytelmiä on vielä vähemmän.
Miksi näin on? Minä väitän, että syynä on se, etteivät lapset ole olemassa. Siis tietysti fyysisinä olentoina he ovat olemassa, mutta poliittisesta todellisuudessa he puuttuvat. Me aikuisten maailmassa elävät, emme näe heitä, heitä ei ole meille olemassa kanssaihmisinä, kansalaisina, filosofeina, taiteentuntijoina. He ovat aivan liian usein olemassa vain ja ainoastaan lapsina.
Näyttämöllä me neuvottelemme etiikasta ja moraalista. Se on syvä inhimillisyyden piiriin kuuluvien asioiden ja olioiden neuvottelukenttä. Tälle kentälle tulee lasten kuulua, jotta emme kiellä heidän kykyään ja valtaansa moraalisina olentoina. Ja heidän äänensä on otettava vakavasti. Heidän kysymyksensä ovat elintärkeitä. Näytelmä kertoo meille keitä me olemme, keitä me voisimme olla ja keitä tulemme olemaan. Lastennäytelmä kertoo lapsille näistä mahdollisuuksista. Ja eettisesti kestävä näytelmä kysyy aina: Kuka sinä olet? Tämä vastaus jää vastaanottajalle auki. Se on reitti, jota pitkin taide virtaa.
Lastennäytelmäkirjallisuus tarvitsee klassikoita.
Kävin tätä puheenvuoroa varten läpi TINFON teatteritilastoja viimeisen viiden vuoden ajalta. Ne kertovat karua kieltä lastennäytelmien osalta. Lastenesityksistä on vuosittain noin puolet
dramatisointeja. Astrid Lindgren, Mauri Kunnas, Sinikka ja Tiina Nopola, Timo Parvela hallitsevat isoa osaa lastenesityksistä. Heidän kirjansa ovat lastenkirjallisuuden klassikkoja, mutta dramatisoinnit eivät rakenna näytelmäkirjallisuutta. Dramatisoinnit eivät ole näytelmäkirjallisuutta.
Kirjadramatisoinnit ovat ajan ja teatteriesityksen tarpeisiin tehtyjä käsikirjoituksia, joiden
tarkoituskin on kadota. Tämä tukee maailma, jossa näytelmää ei käsitetä eikä käsitellä
kirjallisuutena. Mutta näytelmä on kirjallisuutta ja kirjallisuutena näytelmän tulisi kestää aikaa,siinä tulisi olla kestävyyttä, kierrätettävyyttä, puhuttelevuutta yli aikakausien.
Missä sitten ovat lastennäytelmäklassikot? Sitä minä kysyn, kun katson näitä tilastoja. Ainoanan lastennäytelmänä, joka nousi eniten ensi-iltoja saaneiden näytelmien joukkoon, oli Katja Krohnin Iso paha susi. Se on ehkä ainoa moderni lastennäytelmä, josta voi jo puhua klassikkona. Missä ovat muut? Ja muilla tarkoitan myös ulkomaisia näytelmiä. Käännösnäytelmät loistavat poissaolollaan. Me tarvitsemme myös niitä, ja kipeästi.
Luulen, että iso syy sille että lastenesityksiä hallitsevat dramatisoinnit, löytyy tästä klassikoiden puutteesta. Näytelmäklassikot korvataan kirjaklassikoilla. Tuttuus ja tunnettavuus ehkä takaavat kirjallisen laadun, mutta eivät esityksen laatua. Ja usein tuttuus ja tunnettavuus korvaavat kaikki muut määreet ja syyt. Tuttu on turvallinen.
Olisi syytä katsoa tarkemmin jo kirjoitettuja näytelmiä, nostaa niistä huikeimpia esiin, kääntää parhaita ulkomaisia lastennäytelmiä ja teattereiden olisi syytä tilata uusia kotimaisia, uutta ja kuritonta maailmaa luovia teoksia.
Lastennäytelmäkirjallisuus tarvitsee kaanonin, jonka se voi kieltää ja hylätä. Se tarvitsee historian ja tulevaisuuden. Me emme kirjoita tyhjiössä, emme ilman traditiota, emme vailla kapinaa. Mutta tällä hetkellä lastennäytelmä elää vailla kaanonia, vailla klassikoita. Sen keskustelukumppanit ovat muiden kirjallisuudenlajien puolella, ei draaman sisällä.
Mutta tilanne ei ole epätoivoinen. Ajattelen kohti tulevaisuutta. Lastennäytelmäkirjallisuus on laji, joka on vasta synnyttämässä omaa kaanoniaan, sen klassikoita kirjoitetaan nyt. Näin toivon! Toivon, että lastennäytelmäkirjallisuuden kukoistava aikakausi on vasta tulossa, että tulen vielä näkemään ne seuraavien sukupolvien henkeäsalpaavat, kapinalliset, yllättäviä maailmankuvia välittävät, vaihtoehtoisia suuntia osoittavat draamat. Teatterit: Mahdollistakaa nämä tulevat näytelmät!
Mitä voimme tehdä?
Lastennäytelmäkirjallisuus tarvitsee suojelutyötä, se tarvitsee hoitoa. Tein listan muutamista ehdotuksista, joilla tähän suojelutyöhön voi osallistua.
- Teatterinjohtajat: Tilatkaa lastennäytelmiä. Kutsukaa uusia ja nuoria näytelmäkirjailijoita
lastennäytelmän äärelle. Kutsukaa jo etabloituneita näytelmäkirjailijoita lastennäytelmän
äärelle. Osallistukaa kaanonin luomiseen, jotta tämä aika voisi olla aikakausi, jolloin kotimainen lastennäytelmäkirjallisuus alkoi kukoistaa. - Maksakaa työstä. Lastennäytelmän status halpana työnä ei auta nostamaan sen laatua. Ottakaa lastennäytelmä vakavasti myös korvauksissa.
- Esittäkää jo olemassa olevia hienoja laadukkaita, syviä, iloa pursuvia lastennäytelmiä.
- Osallistukaa omilla valinnoillanne tulevien klassikoiden muodostumiseen. Älkää antako näiden näytelmien kadota historian pohjamutaan.
- Aina kun vain on mahdollista, niin avatkaa myös muut kuin ensisijaisesti lapsille kirjoitetut näytelmät ja esitykset myös lapsille ja nuorille.
- Harkitkaa teatteritalojen avaamista lapsille.
- Tuottajat ja markkinoijat: Uskaltakaa mainostaa näytelmiä. Vaikka tutun kirjan pohjalta tehtyä esitystä on hirvittävän helppo myydä, onhan kirja-ala tehnyt jo lähes kaiken ennakkomainonnan, niin uskokaa näytelmään. Näytelmä voi tarjota näyttämölle jotain ehdottomampaa ja paljon kiinnostavampaa kuin dramatisointi.
- Näytelmäkirjailijat: Tehkää lapset näkyviksi, ehdottakaa lastennäytelmiä, kysykää näytelmässä kysymyksiä, jotka jaatte lasten kanssa. Katsokaa siihen mahdollisuuteen, mikä lastennäytelmä voisi olla ja millaiseksi me sen voimme kirjoittaa.
- Teatteriväki: Älkää päästäkö lastennäytelmiä helpolla. Älkää vähätelkö niitä, älkää pienentäkö, älkää tehkö niitä näkymättömiksi.
Taide voi tehdä näkyvän nähdyksi. Tätä tapahtumaa on kaikin voimin suojeltava!
Pipsa Lonka, näytelmäkirjailija