7.11.2017 Tiedotteet,Teatterialan uutisia

Ammattiteatterin toiminnan jatkumista Riihimäellä tutkitaan

Riihimäen kaupunki antaa teatterilleen ensi vuoden huhtikuuhun saakka kehittää uusi, edullisempi toimintamalli. Kaupunginjohtaja muutti talousarvioehdotustaan, kun yleinen vastustus ja poliittinen paine teatterin lopettamista vastaan kasvoivat.

Esittävän taiteen järjestöt ja ammattilaiset vastustivat näkyvästi kaupungin ehdottamia leikkauksia teatterin tukeen ja Suomen Teatterit ry:n toiminnanjohtaja Tommi Saarikivi kävi tapaamassa kaupunginjohtaja Sami Sulkkoa aiheesta Riihimäen Teatterin johdon kanssa. Alkuperäisestä suunnitelmasta leikata teatterin tukea 60 prosentilla vuodelle 2018 luovuttiin, ja teatteri säilyttää nykyisen puolen miljoonan euron kunnanavustuksensa myös ensi vuonna.

Teatterin tulevaa rahoituspohjaa selvittämään perustetaan toimikunta, johon tulevat edustajat Riihimäen teatterista, Riihimäen Nuorisoteatterista ja Riihimäen kaupungilta. Tämän lisäksi toimikuntaan kutsutaan näyttelijä Aku Hirviniemi ja juontaja Janne Kataja. Työryhmällä on huhtikuun loppuun asti aikaa tehdä ehdotus uudeksi rahoitusmalliksi.

Muutettu päätösehdotus hyväksyttiin lähes yksimielisesti kaupunginhallituksessa. Seuraavaksi talousarviota käsittelee kaupunginvaltuusto, joka kokoontuu 13. marraskuuta.

Riihimäen kaupungin tiedote 6.11.2017

Kulttuuri- ja vapaa-ajanpalvelut ovat olennainen osa Riihimäen kaupungin identiteettiä ja näillä palveluilla tuetaan vilkkaan elinkeinoelämän syntymistä. Näillä on kokonaisuutena suuri merkitys kaupunkilaisille ja kaupunkikuvalle. Kaupungin talous on kuitenkin vaikeassa tilanteessa ja vaatii merkittäviä sopeuttamistoimia ja luovia ratkaisuja.

Riihimäen kaupunki pyrkii varmistamaan ammattiteatteritoiminnan jatkumisen kaupungissa tutkimalla kaikki eri vaihtoehdot ammattiteatteritoiminnan järjestämiselle ja rahoituspohjan järjestämiselle. Tätä varten asetetaan toimikunta, johon kutsutaan mukaan Riihimäen kaupungin, Riihimäen teatterin ja Riihimäen Nuorisoteatterin edustajien lisäksi Janne Kataja ja Aku Hirviniemi.

Riihimäen teattereihin liittyvä suuri haaste on nykyinen teatterin kiinteistö ja nuorisoteatterin käyttämä Kino Sammon kiinteistö. Edellisestä on päätetty jo aiemmin luopua ja Kino Sampo suojeltuna kohteena on lähestymässä peruskorjaustarvetta.

Kaupunginjohtaja muutti päätösehdotustaan siten, että talousarviossa kaupunginteatterin ja Riihimäen nuorisoteatterin nykyinen avustustaso säilytetään entisellään vuonna 2018, mutta avustuksen edellytys on löytää uusi toimintamalli, joka johtaa kustannustehokkuuteen ja säästöön vuodesta 2019 alkaen. Tavoiteaikataulu uuden toimintamallin ehdottamiseen on huhtikuu 2018.
Muutettu päätösehdotus hyväksyttiin lähes yksimielisesti kaupunginhallituksessa. Kaupunginhallitus käsitteli talousarvion hyvässä yhteishengessä ja tarkemmin sisällöstä tiedotetaan ke 8.11. klo 16.30.

Tiedote on kokonaisuudessaan luettavissa Riihimäen kaupunginjohtajan Sami Sulkon Facebook-sivuilla

Lisätiedot:
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Miia Nahkuri, puh. 040 8255967
Kaupunginjohtaja Sami Sulkko, puh. 040 661 4010

Lisää aiheesta: Suomen Teatterit ry:n kannanotto Riihimäen kaupungin suunnitelmiin leikata teatterin rahoitusta