21.5.2018 Lausunnot ja kannanotot,Teatterialan uutisia

Alueteatterijohtajat vaativat maakuntien palveluiden turvaamista

Suomen alueteattereiden johtajat kokoontuivat 8. toukokuuta 2018 Kittilässä alueteatteripäivillä. Mukana olivat Joensuun kaupunginteatteri, Kajaanin kaupunginteatteri, Rovaniemen Teatteri – Lapin Alueteatteri, Wasa Teater ja Åbo Svenska Teater. Teattereiden johtajat ottivat kokoontumisessaan kantaa teatterialan valtionosuusuudistukseen.

Alueteatterijohtajat pitävät esittävien taiteiden rahoitusuudistusta tarpeellisena ja vaativat painokkaasti, että uudistus turvaa alueteattereiden elinvoimaisuuden sekä toimintaedellytykset. Nykyisessä rahoitusjärjestelmässä opetus- ja kulttuuriministeriö tukee alueteatteritoimintaa harkinnanvaraisilla avustuksilla. Ministeriön työryhmä ehdottaa, että harkinnanvaraiset avustukset lopetetaan ja niiden tilalle asetetaan painokertoimia.

Teatterinjohtajat peräävät alueteattereiden aseman huomioimista. Harkinnanvaraisista tuista ei ole syytä luopua täysimääräisesti, jos painokerroinjärjestelmä ei pysty turvaamaan kulttuuripoliittisia tavoitteita, joita varten tukijärjestelmä on perustettu. Johtajilla on vakava huoli siitä, että harkinnanvaraisten tukien lopettaminen vaikeuttaa teattereiden kykyä toteuttaa palvelutehtäväänsä.

– Vaadimme painokkaasti, että alueteatteritoiminnan erityispiirteet, ainutlaatuisuus ja arvokkuus tulevat huomioiduiksi rahoitusuudistuksessa. Teemme alueteattereina pitkäjänteistä suunnittelu- ja kehitystyötä. Huomioimme toiminta-alueemme kaikessa suunnittelussa, muun muassa ohjelmistosuunnittelussa. Teemme yhteistyötä kuntien eri toimijoiden kanssa ja tuotamme palveluita kuntien kulttuuritoimien puolesta. Viemme palveluita laajalle ja harvaan asutulle alueelle, jossa välimatkat ovat pitkiä. Esimerkiksi me Lapin Alueteatterina tarjoamme kaikille Lapin lapsille mahdollisuuden kokea kulttuurisia elämyksiä ja päästä yleisötyön piiriin, sanoo Rovaniemen Teatterin hallintojohtaja Sari Alatalo.

Suomen alueteatterit saavat harkinnanvaraista avustusta yhteensä 1429000 euroa, jolla ne tuottavat palveluita yhteensä 123 paikkakunnalle. Vuonna 2017 alueteatterit järjestivät yhteensä yli 500 kiertue-esitystä lähes 36000 katsojalle.

Esitysten lisäksi alueteatterit toteuttavat alueen toimijoiden kanssa yleisötyötä, joka tavoittaa kaikki ikäryhmät lapsista ja nuorista työikäisiin sekä ikäihmisiin. Yleisötyö tuo draamapedagogiikan osaamista kuntiin tarjoten työkaluja perusopetukseen ja varhaiskasvatukseen. Sen puitteissa toteutuu yhteisöteatterituotantoja, jotka hyödyntävät draamaa paikallisaiheiden käsittelyyn, osallistavat asukkaita ja tukevat heidän mahdollisuuttaan toimia osana yhteisöä. Yleisötyön palveluihin kuuluvat myös työpajat kaikenikäisille sekä koulutukset työyhteisöille työhyvinvoinnin edistämiseen.

– Jos valtionosuusjärjestelmän muutoksen seurauksena alueteatteritoiminta loppuu, Hailuodon koululaisten kokemuksista jää puuttumaan yksi vaikuttava, kasvavan lapsen ja nuoren näköaloja avartava osa, sanoo Hailuodon kunnan kirjastonhoitaja-kulttuurisihteeri Kari Blomster, joka tekee yhteistyötä Kajaanin kaupunginteatterin kanssa.

Lisätietoja Rovaniemen Teatteri – Lapin Alueteatterin hallintojohtaja Sari Alatalolta, sari.alatalo@rovaniementeatteri.fi, 0400 282483.

Kuva: Kokkolan kaupunginteatteri, Suomi nousuun