2.11.2018 Teatterialan uutisia

VOS-teattereiden henkilötyövuosisirkus 2019

Opetus- ja kulttuuriministeriö julkisti valtionosuusjärjestelmän piirissä olevien ammattiteattereiden htv-jaon vuodelle 2019 eilen 1.11. Ensimmäisen kerran vuosiin ei meinannut excel-taulukon tila koneen näytöllä riittää scrollaamatta, kun vertaili henkilötyövuosien muutoksia vuodesta 2018 vuoteen 2019.

Siltä varalta, että kaikki eivät muista ulkoa vuoden 2017 jälkeen henkilötyövuosijaossa tapahtuneita muutoksia, nostettakoon esille tällainen aikamme erikoisuus: suuren näyttämön remontista normaalitoimintaan palaileva Helsingin kaupunginteatteri tekee kyseenalaisen ennätyksen menettämällä kahdessa vuodessa 22 henkilötyövuotta, joka on peräti 7 % kyseisen teatterin valtionrahoituksesta ja euromääräisesti lähemmäs puoli miljoonaa euroa. Se on paljon, erityisesti kun nykyisen VOS-järjestelmämme laskennallinen remonttivähennys tulee aina sillä tavalla mukavasti jäljessä, että valtionrahoitusta leikataan aivan tolkuttomasti vielä silloinkin, kun teatteri toimii jo täydellä teholla korjatuissa tiloissaan. Rakas esittävien taiteiden VOS-uudistus, jos luet näitä tiedotteita: toteudu seuraavan hallituskauden aikana ja lopeta vihdoin tällainen hölmöily.

Henkilötyövuosia osoitettiin teattereille saman verran kuin edellisenä vuonna, yhteensä 2 469. Teattereiden välinen vaihtelu on kuitenkin vuonna 2019 huomattavan vilkasta, kun peräti 28 ammattiteattereiden henkilötyövuotta vaihtaa paikkaa. Alueellisesta näkökulmasta voidaan tietenkin todeta se ilahduttava tosiseikka, että lisähenkilötyövuodet levittäytyvät kohtuullisen laajalti ympäri Suomea. Kulttuuripoliittisesti olisi kuitenkin toivottavaa, että teatteriverkoston alueellinen vahvistaminen olisi mahdollista muutenkin kuin leikkaamalla valtaosa näistä henkilötyövuosista muutamalta suurimmalta teatterilta, jotka ovat jo menettäneet niitä tuntuvasti aivan hiljattain.

Tässä kootusti vuoden 2019 hyötyjät ja menettäjät:

Lisää henkilötyövuosia 2019

Hämeenlinnan KT (1), Jyväskylän KT (1), Kajaanin KT (1), Kemin KT (1), KOM-teatteri (1), Kuopion KT (1), Linnateatteri (1), Mikkelin teatteri (1), Nukketeatteri Sampo (1), Oulun KT (2), Porin teatteri (2), Rauman KT (1), Suomen komediateatteri (1), Tampereen komediateatteri (2), Tampereen teatteri (1), Teatteri Imatra (1), Jurkka (1), Teatteri Vantaa (1), Turun KT (2), Unga Teatern (1), Vaasan KT (2)

Vähemmän henkilötyövuosia 2019

Helsingin KT (-11), Joensuun KT (-3), Lappeenrannan KT (-2), Riihimäen teatteri (-2), Rovaniemen teatteri (-2), Svenska teatern (-2), Tampereen Työväen Teatteri (-4), Glims & Gloms (-1), Tanssiteatteri MD (-1)

  • Tommi Saarikivi, toiminnanjohtaja
    Suomen Teatterit ry

Lue lisää:

OKM:n tiedote: Ministeri Terho päätti taide- ja kulttuurilaitosten valtionosuuksista