14.2.2019 Teatterialan uutisia

Lasten- ja nuortenteatteripalkinnon finalistit valittu

Vuoden 2019 Lasten- ja nuortenteatteripalkinnon finalisteiksi on valittu Q-teatterin teatteriryhmä Nuorten Teatteri sekä Vaara-kollektiivin ja Kajaanin kaupunginteatterin koulukiusaamista käsittelevä yhteistuotanto Tänään koulun jälkeen. Palkinnon saajan valitsee elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja Saara Cantell.

Suomen Teatterit ry:n ja Suomen Assitej ry:n myöntämästä Lasten- ja nuortenteatteripalkinnosta kilpailevat finalistit on valinnut raati, jonka jäseniä ovat tuottaja ja Suomen Assitej ry:n hallituksen jäsen Inka Kunnala, tanssiteatteri Minimin taiteellinen ja tuotannollinen johtaja Liisa Ruuskanen sekä Teatteri Siperian taiteellinen johtaja Marika Heiskanen. Palkinto jaetaan teatterialan yhteisessä Thalia-juhlassa maanantaina 11.3.2019.

(Kuvassa Tänään koulun jälkeen, Kajaanin kaupunginteatteri. Kuva: Ia Samoil)

Raadin valintaperustelut:

TÄNÄÄN KOULUN JÄLKEEN, Vaara-kollektiivi ja Kajaanin kaupunginteatteri

Tänään koulun jälkeen käsittelee koulukiusaamista. Esitys puhuttelee katsojaa suoraan ja rohkeasti.

Vaikka esitys on toteutettu vain välttämättömällä rekvisiitalla ja lavastuksella, ilman sen kummempaa teatteritekniikkaa, se vangitsee yleisön. Läsnä on vain olennainen: omakohtainen tarina, tärkeä aihe ja rehellinen näytteleminen. Esitys hiljentää katsojan asiansa äärelle, yllättää, naurattaa, laittaa ajattelemaan ja käsittelee asiaa laajasti ja eri näkökulmista.

Esityksessä toteutuvat hienosti vapaan ryhmän ja VOS-teatterin yhteistyön mahdollisuudet. Näytelmällä on takanaan huikea määrä esityskertoja, ja jokaiseen esitykseen on liittynyt myös esityksen aihetta sivuava keskustelutilaisuus.

Tänään koulun jälkeen on muuttanut maailmaa paremmaksi, ja esityksen näyttelijät ovat laittaneet todella kortensa kekoon.

Q-teatterin Nuorten Teatteri

Q-teatterin Nuorten Teatteri on 15–20 -vuotiaille teatteriharrastajille tarkoitettu ryhmä, jonka tavoitteena on aktivoida nuoria tarkastelemaan maailmaa sekä löytää kanava itseilmaisulle teatterin kautta. Nuorten Teatteria luotsaa teatteritaiteen maisteri, yleisötyöntekijä Jaana Taskinen. Nuorten teatterin toiminta on ympärivuotista, ja teatteri tuottaa vuosittain yhden kantaesityksen.

Vuodesta 2006 alkaen toiminut Nuorten Teatteri on ollut yleisötyön ja ammattiteatterin osana tehtävän nuortenteatterin edelläkävijä. Nuorten Teatteri tarjoaa nuorille mahdollisuuden säännölliseen ja pitkäjännitteiseen teatterityöskentelyyn.

Esityksissä näkyy ja kuuluu nuorten oma ääni. Teokset ottavat kantaa yhteiskunnallisiin ilmiöihin, kuten koulukiusaamiseen ja eriarvoistumiseen. Toiminnan pitkäjännitteisyys ja esitystoiminnan omaehtoisuus ammattimaisissa puitteissa mahdollistavat paitsi korkean taiteellisen tason, myös paikan, jossa nuoret voivat tulla kuulluksi, uskaltautua näkyviksi ja kohdata toisensa sekä maailman.

Ennen kaikkea ryhmä tarjoaa – nuorten sanoja lainaten – ”Toveruutta. Onnistumisia. Luovuutta. Elämyksiä. Ajatuksia. Näkökulmia”.

Lasten- ja nuortenteatteripalkinto

Suomen Teatterit ry on jakanut Lasten- ja nuortenteatteripalkinnon ansioituneelle alan toimijalle vuodesta 2008 alkaen. Palkinto jaetaan kahden vuoden välein. Vuodesta 2015 alkaen palkinto on jaettu yhteistyössä kansainvälisen lasten- ja nuortenteatterijärjestö Assitej ry:n kanssa.

Yhteydenotot ja haastattelupyynnöt:

Suomen Teatterit ry
Maria Leivonen, järjestöasiantuntija
044 907 4156
maria.leivonen(at)suomenteatterit.fi

Suomen Assitej ry
Kaisa Silvo, järjestösihteeri
044 086 6355
kaisa.silvo(at)assitejfi.org

Q-teatteri
Jaana Taskinen
050 536 9566
jaana.taskinen(at)Q-teatteri.fi

Vaara-kollektiivi
Eino Saari, teatteriohjaaja
eino.saari(at)gmail.com
050 361 9439

Suomen Assitej ry: http://www.assitej.fi
Lisätietoja Thalia-juhlasta:
https://www.facebook.com/events/363004350920166