3.12.2019 Teatterialan uutisia

Julistimme Inkluusiopäivän teatterialalle

Teatterin tiedotuskeskus TINFO on yhdessä Kulttuuria kaikille -palvelun, Ursa Minorin, DuvTeaternin, Globe Art Pointin ja Suomen Teatterit Stefi ry:n kanssa julistanut Inkluusiopäivän, jota vietetään perjantaina 27.3.2020. Inkluusiopäivä on kampanja, joka pitää sisällään muun muassa julistuksen ja vos-teattereille suunnatun, henkilökunnan, ohjelmistojen ja muun taidelähtöisen toiminnan moninaisuutta kartoittavan kyselyn.

Inkluusiopäivän kampanjalla haluamme kiinnittää huomiota yhdenvertaisiin mahdollisuuksiin toimia taiteilijana tai muuna ammattilaisena teatterikentällä sekä kaikkien pääsyyn kokemaan teatterielämyksiä. Kysymme, toteutuuko tasa-arvo ja yhdenvertaisuus esimerkiksi siinä, keitä näemme teatterissa esiintyjinä ja muissa ammattitehtävissä. Kampanjassa nostamme esiin hyvin toteutettuja esityksiä, esimerkiksi viittomakielistä teatteria ja muuta teatteria, jossa lavalla on toimintakyvyltään moninaisia näyttelijöitä.

Kampanjan aiheena on teatterikentän inklusiivisuus niin tekijöiden kuin yleisöjenkin kannalta. Hyvin toimivassa teatterissa toteutuvat esteettömyys, saavutettavuus ja moninaisuus lähtien rakennetusta ympäristöstä ja viestinnästä aina ohjelmiston suunnitteluun asti.

Saavutettavuus teatterissa tarkoittaa esimerkiksi säännöllisiä viittomakielelle tulkattuja, kuvailutulkattuja tai tekstitettyjä esityksiä. Yhdenvertaisuuden toteutumiseksi rekrytoinnissa voi tapahtua positiivista erityiskohtelua sellaisen ihmisen kohdalla, joka esimerkiksi vammaisuuden vuoksi on muita heikommassa työmarkkina-asemassa. Kulttuurinen ja kielellinen moninaisuus rekrytoinneissa laajentaa teattereiden yhteiskunnallista vaikuttavuutta.

Kutsu teattereille ja teatterilaisille

Maaliskuun 27. päivänä perinteisesti vietettävä Maailman Teatteripäivä juhlii teatteria, johon taiteenalana kuuluvat myös yhdenvertaisuuden tavoitteet. Suomessa haluamme tuoda osaksi teatteripäivää ja sen rinnalle inkluusion tärkeän teeman.

Lisätietoja kampanjasta on tulossa alkuvuoden 2020 aikana. Jo nyt kannattaa tutustua aiheeseen esimerkiksi lukemalla Ursa Minorin taiteellisen johtajan Noora Karjalaisen blogikirjoitus.

Kutsumme kaikki teatterit ja teatterilaiset mukaan Inkluusiopäivän kampanjaan!

#inkluusiopäivä #maailmanteatteripäivä

Lisätietoa päivästä TINFO:n sivuilla

Tiedustelut:
TINFO / Hanna Helavuori, hanna(a)tinfo.fi, +358 44 363 1722
Kulttuuria kaikille -palvelu / Outi Salonlahti, outi.salonlahti(a)cultureforall.fi, +358 40 963 9908
Ursa Minor / Noora Karjalainen, noora(a)ursaminor.fi, +358 45 7871 3401

Uutinen viittomakielisenä
Inkluderingsdag införs inom teaterbranchen
We have declared Inclusion Day in the theatre sector

Lisätietoja aiheesta Kulttuuri kaikille -palvelun tuottamista aineistoista

Suomeksi

Ruotsiksi