5.3.2020 Tiedotteet,Lausunnot ja kannanotot

Opetushallitukselta halutaan uusi ohjeistus kouluretkistä – retket erittäin suosittuja koululaisten keskuudessa

Linja-autoliitto, MaRa, PAM, SHKY, Suomen museoliitto ja Suomen Teatterit toivovat opetushallitukselta uutta ohjeistusta koulujen virkistyspäivien ja luokkaretkien järjestämiseen. Apulaisoikeusasiamiehen kouluretkiä koskevaa päätöstä on tulkittu monin paikoin liian ankarasti. Koulujen virkistyspäivät ja luokkaretket ovat edelleen sallittuja, kun varojen kerääminen niihin on vapaaehtoista ja niille voivat osallistua kaikki oppilaat siitä riippumatta, ovatko he maksaneet vai eivät.

Opetushallituksen tulisi päivittää ohjeistuksensa kunnille koulujen virkistyspäivien ja luokkaretkien järjestämisestä, esittävät Linja-autoliitto, MaRa, PAM, SHKY, Suomen museoliitto ja Suomen Teatterit. Järjestöt ovat toimittaneet opetusministeri Li Anderssonille ja opetushallituksen pääjohtaja Olli-Pekka Heinoselle vetoomuksen asiasta.

Apulaisoikeusasiamies teki syksyllä 2019 päätöksiä, joiden mukaan koulujen järjestämät virkistyspäivät ja luokkaretket ovat osa perusopetusta ja sen perusteella maksuttomia. Päätöksiä on tulkittu eri puolella Suomea eri tavalla ja myös liian ankarasti. Monet koulut ovat lopettaneet virkistyspäivien järjestämisen kokonaan.

Tällä on monia negatiivisia seurauksia. Suuri joukko oppilaiden vanhempia, oppilaita ja opettajia on ollut pettynyt siitä, ettei oppilaiden parissa erittäin suosittuja virkistyspäiviä enää järjestetä.

Kouluretkien pitämättä jättämisellä on suuria kielteisiä vaikutuksia myös yrityksille ja niiden työntekijöille. Negatiiviset vaikutukset tuntuvat niin retkikuljetuksista huolehtivien linja-autoyhtiöiden kuin retkikohteiden ja niiden oheispalvelujen tuottajien taloudessa ja toiminnassa. Retkien väheneminen pienentää myös työntekijöiden tuntimääriä.

Apulaisoikeusasiamiehen päätöksen jälkeen koulut ovat peruuttaneet jo varattuja virkistysretkiä. Esimerkiksi hiihtokeskuksissa vieraili niille tehdyn kyselyn mukaan viime vuonna 120 000 koululaista. Arvio tälle vuodelle on noin 20 000 koululaista. Samanlaisia vaikutuksia tulee keväällä, jos ja kun koulut peruuttavat luokkaretkiään ja muita retkiään. Negatiiviset vaikutukset kohdistuvat muun muassa huvipuistoihin, museoihin ja teattereihin.

Luokkaretket ja virkistyspäivät ovat erittäin suosittuja koululaisten keskuudessa. Ne ovat monelle lapselle ainutkertainen tilaisuus tutustua harrastukseen liikunnan ja kulttuurin parissa edullisempaan koululaisryhmille räätälöityyn hintaan. Kouluja pitäisi rohkaista järjestämään virkistyspäiviä ja luokkaretkiä apulaisoikeusasiamiehen päätökset huomioon ottaen. Kouluilla on suuri lasten ja nuorten tasa-arvoista ja tasavertaista liikunta- ja kulttuurikasvatusta tukeva merkitys.

 

Lisätietoja

Mika Mäkilä, toimitusjohtaja, 040 060 6750
Linja-autoliitto ry

Timo Lappi, toimitusjohtaja, 040 734 5549
Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry

Annika Rönni-Sällinen, puheenjohtaja, 050 378 0270
Palvelualojen ammattiliitto PAM ry

Harri Lindfors, toiminnanjohtaja, 050 540 9000
Suomen Hiihtokeskusyhdistys SHKY ry

Kimmo Levä, pääsihteeri, 040 166 2816
Suomen museoliitto ry

Tommi Saarikivi, toiminnanjohtaja, 040 153 1415
Suomen Teatterit ry

 

Kuvassa Teatterimuseo. Kuva: Maarit Kytöharju