13.8.2020 Tiedotteet,Teatterialan uutisia

Ministeriöt julkaisivat budjettiehdotuksensa vuodelle 2021

Valtiovarainministeriö ja Opetus- ja kulttuuriministeriö ovat tänään julkaisseet esityksensä seuraavan vuoden valtion talousarvioksi. Opetus- ja kulttuuriministeriö painottaa budjettiehdotuksessaan taiteen, kulttuurin ja luovien alojen rahoituksen tärkeyttä, jotta yhteiskunnan uudistumiskyky ja hyvinvoinnin lisääminen saataisiin turvattua.

OKM ehdottaa taiteen ja kulttuurin määrärahoihin ”varattavaksi 594 miljoonaa euroa, joka on 109 miljoona euroa enemmän kuin vuoden 2020 varsinaisessa talousarviossa. Määrärahan kasvusta valtaosa (noin 88,5 miljoonaa euroa) aiheutuu taiteen perusopetuksen määrärahojen siirrosta budjetissa. Kansallisteatterin peruskorjaukseen ehdotetaan 20 miljoonaa euroa vuodelle 2021. Yhteensä valtio on varautunut rahoittamaan hanketta 50 miljoonalla eurolla vuosina 2020–2022.”

Vuoden 2021 budjettiehdotus säilyttäisi kansallisten laitosten rahoituksen lähes entisellään ja toisi VOS-teattereille korotuksen henkilötyövuoden yksikköhintaan. Valtiovarainministeriön esityksessä teattereiden yksikköhinta henkilötyövuotta kohden nousee 58 248 eurosta 59 946 euroon, joka jatkaa viimeisten vuosien vastaavaa kustannuskehitystä. Henkilötyövuosia olisi jaossa VOS-järjestelmän piirissä oleville teattereille ensi vuonnakin 2469 kappaletta. Henkilötyövuoden hinnannousu, joka perustuu todennäköisesti aiempien vuosien tapaan toteutuneeseen kustannuskehitykseen, lupaa helpotusta teattereille vaikeasta poikkeusajasta selviämiseen taloudellisesti, mikäli budjettiesitys tässä muodossa aikanaan vahvistetaan.

Kulttuurin ja taiteen kentän osalta vuoden 2021 valtion budjetin lukuihin voi tutustua tarkemmin VM:n talousarviosivustolla. Sivustolla on mahdollista myös verrata lukuja aiempien vuosien lukuihin, jotka löytyvät samasta osoitteesta. Kulttuurin ja taiteen määrärahat löytyvät sivustolta hakupolulla ”Määrärahat – 29. OKM – 80. Taide ja kulttuuri”.

Hallitus kokoontuu budjettiriiheen syyskuun puolivälissä ja lopullinen budjettiesitys annetaan eduskunnalle lokakuun alussa. Tiedotamme budjettivalmistelun etenemisestä.

Budjettiesityksiä koskevat uutiset ovat luettavissa ministeriöiden verkkosivuilla:

 

Lisätietoja:
Toiminnanjohtaja
Tommi Saarikivi
040 153 1415
tommi.saarikivi(at)suomenteatterit.fi

Kuva: Unsplash / Michael Longmire