31.5.2013 Teatterialan uutisia

Tanssissa tapahtuu 2014: valtakunnallisen kiertuetoiminnan startti!

Suomalaisen tanssitaiteen valtakunnallinen ja pitkäjänteinen kiertueyhteistyö on herättänyt monenlaisia intohimoja jo vuosikymmeniä. Vaikka asian puitteissa on järjestetty pilotteja ja alueellista esitystoimintaa, niin riittävän laajat tanssiryhmien kiertuejaksot useamman eri kaupungin välillä ovat jääneet haaveiksi.

Tanssin talo ry, Suomen Teatterit ry ja tanssin aluekeskusverkoston jäsenet ovat käynnistäneet
yhteistyössä useamman kaupunginteatterin kanssa neuvottelut vuodelle 2014 ajoittuvista
tanssikiertueista. Tavoitteena on toteuttaa keväällä ja syksyllä 2014 viikon mittaiset kiertuejaksot mm.
Oulun, Joensuun ja Jyväskylän kaupunginteattereiden kanssa. Pilottikiertueilla Tanssin talo ry:n haluaa
testata kiertuekoordinointimallia ja saada mahdollisuuden esitellä tanssin monimuotoisuutta ja
kiinnostavuutta uusille yleisöille.

Esityshaku ajalla 29.5.-9.6.
Heti käynnistyvällä esityshaulla etsitään valmiita, kiertueille sopivia tuotantoja eri ikäisille kohderyhmille.
Tanssin talo ry:n koordinoima valintaprosessi ajoittuu kesäkuulle. Yhteistyökumppaneiden valitsemaan
raatiin kuuluu Seinäjoen kaupunginteatterin johtaja Vesa-Tapio Valo, akateemikko Marjo Kuusela,
tanssitaitelija-koreografi Petri Kauppinen ja kriitikko Hannele Jyrkkä.

Tapahtumasta tanssin juhlan tuntua
Ensimmäiset kiertueet järjestetään toukokuussa ja lokakuussa 2014, jonka jälkeen toimintaa pyritään
vakiinnuttamaan. Tavoitteena on luoda konsepteja, jotka toimivat eri kaupungeissa, erilaisilla
näyttämöillä ja erilaisille kohdeyleisöille. Kiertueista pyritään luomaan jokavuotinen tapahtumasarja,
johon sisältyy mm. yleisötyötä, workshopeja ja paikallisten ryhmien esityksiä. Tulevaisuudessa
vakiintuneen yhteistyön kautta on mahdollista kehittää erilaisia teattereiden ja tanssiryhmien
yhteistuotantomalleja.

Linkki hakuun:
https://fi.surveymonkey.com/s/tanssikiertaa_hakulomake
Lisätietoja:
Hanna-Mari Peltomäki
Projektipäällikkö
Tanssin talo ry.
puh. 044 5131069
hanna-mari.peltomaki@tanssintalo.fi