13.12.2016 Blogi

Striimata vai ei?

Digitalisaatio luo uutta ja herättää kysymyksiä myös esittävän taiteen piirissä. Eurooppalaisen kattojärjestömme PEARLE:n syyskokouksessa Zürichissä digitalisaatio puhutti paljon varsinkin livestriimauksen näkökulmasta. Aihe on kiinnostava etenkin uusien yleisöjen, erityisesti nuorten, näkökulmasta. Striimauksessa on kyse myös vahvasti julkisesti rahoitetun taiteenalan saavutettavuudesta. Tärkeitä pohdinnan paikkoja etenkin teattereiden näkökulmasta ovat myös kysymykset tekijänoikeuksista ja yleisemminkin striimauksen suhteesta työehtosopimuksiin.

Wienin Valtionoopperassa striimaaminen on jo vakiintunut käytäntö, jonka he kokevat välttämättömäksi osaksi nykymaailmaa. Heidän käsityksensä mukaan kaikkien pitää päästä käsiksi julkisesti rahoitettuun taiteeseen, mihin sriimaus antaa valtavasti uusi mahdollisuuksia ja työkaluja. Striimaus on heidän kokemuksensa mukaan erinomainen väline tavoittaa kokonaan uusia yleisöitä – jopa toisista maista ja maanosista.

Pelko siitä, että striimaus muuttaisi uskollisen yleisön käyttäytymistä, on ainakin Wienin kokemuksen mukaan turhaa. Yleisö tulee elävän esityksen pariin huolimatta striimauksesta. Lisäksi nämä kävijät ja kokijat jakavat helposti ja mielellään elämystään myös muiden kanssa verkossa. He saattavat myös katsoa esityksen useampaan kertaan, mitä eivät välttämättä tekisi teatterissa. Myös belgialaisen rock-klubi AB:n kokemukset striimauksesta ovat erinomaiset. Ainoa, mitä he kertovat katuvansa, on se, etteivät he ole aloittaneet digitaalista levitystä jo aikaisemmin. Heidän yleisönsä ei ole kadonnut, päinvastoin sitä on tullut paljon lisää. Myös artistit ovat ottaneet striimauksen hyvin vastaan lyhyen alkukankeuden jälkeen.

Uskonkin, että sen sijaan että olisimme huolissamme yleisön katoamisesta, meidän kannattaisi luottaa yleisön kykyyn ymmärtää näiden kahden esitysformaatin perustavaalaatuisia eroja. Elävä esitys on aina elävä ja siitä varmasti tulevat nauttimaan kaikki, jotka sen hienouden haluavat kokea. Ja entäpä kaikki ne katsojat, jotka eivät esitykseen syystä tai toisesta pääse? Ja he, jotka eivät koskaan lähtisi katsomoon, mutta jotka olisivat valmiit sen kokemaan verkossa?

Kaikki esitykset eivät varmasti toimi striimattuna, eikä kaiken tarvitse olla verkossa. Mutta striimaukselle kannattaa antaa mahdollisuus. Se voi toimia hyvänä kanavana lisätä esittävän taiteen osallisuutta ja merkityksellisyyttä erilaisten yleisöjen silmissä. Verovaroin tuotettua taidetta on perusteltua pohtia välitettäväksi myös muita kuin perinteisiä kanavia pitkin. En usko, että meillä on pitkällä tähtäimellä mitään hävittävää siinä, että esityksiä kokeiltaisiin esittää myös verkossa. Sen sijaan meillä voi olla paljonkin voitettavaa – niin yleisöjen kuin rahoittajienkin näkökulmista.

Saavutettavuuden lisäksi striimauksen muita etuja ei heti tule edes ajatelleeksi. Sen avulla esimerkiksi esitysten arkistointi ja säilyttäminen tuleville sukupolville on helpompaa. Esitysten striimaaminen saattaa olla myös tuottavaa bisnestä, mikä on huomattu Wienissä. He ovat levittäneet esityksiään esimerkiksi Kiinaan ja toiminta tuottaa heidän tapauksessaan paremmin kuin levymyynti. Myös tekniikka ja teknologia ovat tänä päivänä niin edullisia, että striimauksesta koituvat kulut säilyvät kohtuullisina.

Wienin Ooppera on tehnyt striimaus-yhteistyötä Suomen Kansallisoopperan kanssa. Jos aihe herättää kysymyksiä ja intoa, kannattaa aiheesta kysyä myös sieltä. Striimausta ovat kokeilleet Suomessa viime vuosina myös ainakin Q-Teatteri ja Åbo Svenska Teatern.

Hanna-Reetta Schreck, järjestöasiantuntija, STEFI

Kuva: Joensuun kaupunginteatteri, Henna Middeke