6.9.2018 Teatterialan uutisia

Lasten- ja nuorten teatteripalkinto 2019 – ehdota palkinnonsaajaa!

Suomen Teatterit ry ja Suomen Assitej ry etsivät ehdokkaita Lasten- ja nuortenteatteripalkinnon 2019 saajaksi.

Palkinnon voi saada mikä tahansa lasten- tai nuortenteatteriin liittyvä teko, esimerkiksi teatteri, ryhmä, esitys, esiintyjä, ohjaus, käsikirjoitus, koreografia, visuaalinen suunnittelu, musiikki, suomennos/ruotsinnos/saamennos, projekti, yleisötyöhanke tai muu lasten- ja nuortenteatteria edistänyt tapahtuma.

Palkinnon finalistit ja voittajan valitsee raati, jonka muodostavat Suomen Teatterit ry:n ja Suomen Assitej ry:n valitsemat asiantuntijat. Kilpailuun voi ehdottaa omaa teatteria tai muuta erinomaista teatterialan tekoa 5.10.2018 mennessä ensisijaisesti osoitteeseen info@assitejfi.org tai tarvittaessa postitse merkinnällä:

 Lasten- ja nuortenteatteripalkinto 2019

Suomen Assitej ry
Bulevardi 7
00120 Helsinki

 Valintaperusteluita toivotaan korkeintaan kahden liuskan verran ja perusteluissa on hyvä mainita vähintään kolme keskeistä tekijää, miksi juuri tämä teatteriteko on merkittävä. Perustelujen lisäksi mukaan voi laittaa rajoitetusti muuta materiaalia, mieluiten sähköisinä linkkeinä. Teatterialan teon on tullut tapahtua suomalaisessa ammattiteatterissa vuosien 2016-2018 aikana.

Raati voi halutessaan tehdä finalistivalinnan myös ehdotusten ulkopuolelta. Palkinto jaetaan Thalia-juhlassa maaliskuussa 2019.

Lisätietoja kilpailusta.

Tietoa kilpailukutsusta saa mielellään jakaa eteenpäin.

Raadin puolesta,
SUOMEN TEATTERIT – FINLANDS TEATRAR RY ja SUOMEN ASSITEJ RY – ASSITEJ FINLAND RF

Lisätietoja:

Järjestöasiantuntija Maria Leivonen, puh. 020 730 2890, maria.leivonen@suomenteatterit.fi
Järjestösihteeri Kaisa Silvo, puh. 044 086 6355, info@assitejfi.org

Kuva: Vesta Linnea ja Aavelapsen arvoitus