27.4.2020 Stefin uutisia

Susanna Leinonen Company Suomen Teatterit ry:n jäseneksi

Monipuolisista nykytanssiteoksistaan tunnettu tanssiryhmä Susanna Leinonen Company on liittynyt huhtikuussa jäseneksemme. Lämpimästi tervetuloa!

Vuonna 2001 perustettu Susanna Leinonen Company on tunnettu yksityiskohtaisesta liikekielestä ja kokonaisvaltaisen visuaalisista teoksista. Kotimaan lisäksi ryhmä kiertää laajasti ulkomaisilla festivaaleilla ja esiintymislavoilla. Lisäksi repertuaariworkshopit, ajankohtaisia teemoja käsittelevät yleisötyöprojektit, sekä tilausteokset ovat keskeinen osa toimintaa. Oman ryhmänsä lisäksi Susanna Leinonen työskentelee koreografina myös suurille baletti- ja nykytanssitaloille, kuten Suomen Kansallisbaletille, Ruotsin Kuninkaalliselle Baletille, sekä Dansk Danseteaterille.

Susanna Leinonen Companyn jäsenyyden myötä Suomen Teatterit ry:n jäsenistöön kuuluu 61 jäsenteatteria ja esiintyjäryhmää.