7.5.2021 Stefin uutisia

Tehdään kuntavaaleista kulttuurivaalit!

Seuraavat kuntavaalit käydään kesäkuussa jännittyneissä tunnelmissa. Vaikka epävarmuutta aiheuttava koronavirus lyö oman leimansa vaalitilanteeseen, on muistettava, että koronaviruksen laukaisema kriisi on tilapäinen. Nyt käytävissä vaaleissa ei etsitä asiantuntijoita päättämään koronavirustilanteeseen liittyvistä rajoituksista, vaan heitä, jotka päättävät kulttuurin ja taiteen kohtalosta kriisin jälkeen. Siksi on tärkeää, että saamme tuleviksi päätöksentekijöiksi riittävästi kulttuurin puolustajia: ihmisiä, jotka ymmärtävät taiteen ja kulttuurin arvon ja monipuoliset hyvinvointivaikutukset sekä kunnallisella että valtakunnallisella tasolla.

Kulttuurin puolustajia löytyy mitä suurimmalla todennäköisyydellä kaikista puolueista. Jos kuntavaalipelin haluaa pelata kulttuurin osalta hyvin, on syytä tutustua oman alueensa dynamiikkaan. Millaista vääntöä oman äänestysalueen taide- ja kulttuurikysymyksissä on ollut ja miten näissä tilanteissa on äänestetty? Kenen tiedetään kiperässä paikassa tekevän päätöksiä kulttuurin puolesta?

Kuten jäsenistöämme kuntavaalivaikuttamiseen sparraillut KULTA ry:n pääsihteeri Rosa Meriläinen totesi: Nämä vaalit ovat aiempaan verrattuna erilaiset, koska läsnäolo toreilla ja vaalipaneeleissa puuttuu. Nyt käytävät kuntavaalit ovat somevaalit, joissa näkyville pääsevät algoritmien suosimat orgaaniset sisällöt. Miettikää omassa taideorganisaatiossanne mitkä ovat ensisijaiset tavoitteenne, ja keskustelkaa aiheesta myös muiden alueenne kulttuuritoimijoiden kanssa. Sitten: tykkäilkää, jakakaa, kommentoikaa!

Vaikuttaminen kuuluu teatterijohtajan työnkuvaan ja aika vaikuttamistyölle kannattaa viedä kalenteriin nyt. Myös muun kulttuuriväen, työntekijöiden kuin kulttuurin ystävien, kannattaa osallistua aktiivisesti keskusteluun sekä suoraan ehdokkaiden kanssa että sosiaalisessa mediassa. Kertokaa, miksi kulttuuri on alueellenne tärkeää.

Alhaalta löydätte materiaalia ja tietoa vaikuttamisen tueksi. Materiaalia saa jakaa.

Tehdään kuntavaaleista #kulttuurivaalit!

Kuntavaaliohjelmat ja tavoitteet:

Somemateriaaleja:

Somemateriaaleja saa jakaa vapaasti omissa kanavissa. Mukaan voi lisätä hashtagit #suomenteatterit ja #kuntavaalit2021.

Kootusti taiteen ja kulttuurin vaikutuksista (KULTA ry):

Tietokortit:

Päivitystieto: Sivua päivitetty 11.5. Lisätty somemateriaaleja sekä tieto kuntavaalien siirtymisestä kesäkuulle.