2.6.2021 Tiedotteet,Teatterialan uutisia,Stefin uutisia

Kaisa Paavolainen Suomen Teatterit ry:n toimitusjohtajaksi

Suomen Teatterit ry:n hallitus valitsi järjestön uudeksi johtajaksi filosofian maisteri Kaisa Paavolaisen. Paavolainen siirtyy tehtävään Teatterikeskus ry:n toiminnanjohtajan paikalta.

Suomen Teatterit ry:n uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu FM Kaisa Paavolainen. Paavolainen työskentelee tällä hetkellä Teatterikeskus ry:n toiminnanjohtajana ja aloittaa uudessa tehtävässään elokuussa.

“Koronakriisi on haavoittanut koko esittävän taiteen alaa ennen näkemättömällä tavalla. Lisäksi alaa uhkaa julkiseen perusrahoitukseen kohdistuvat leikkauspaineet rahapelitoiminnan tuottojen vähentyessä. Näitä haasteita haluan olla yhdessä ratkomassa STEFIn jäsenistön kanssa. Olen myös saanut viime vuosina tehdä usein yhteistyötä STEFIn henkilökunnan kanssa ja arvostan heidän asiantuntevaa, välitöntä ja ystävällistä työskentelytyyliään. Minulle on suuri ilo ja kunnia päästä tekemään töitä arvostamassani organisaatiossa ja edistämään sen monipuolisen jäsenistön etuja ja toimintamahdollisuuksia tulevaisuudessa”, Paavolainen kertoo.

Suomen Teatterit ry toivottaa uuden toimitusjohtajansa lämpimästi tervetulleeksi. “Kaisa Paavolainen on monipuolisesti verkostoitunut ja kokenut esittävän taiteen edunvalvoja. Hänellä on hyvät viestintätaidot viedä teatterialan toiveita ja ehdotuksia kulttuurialan tulevia ratkaisuja valmistelevien tahojen ja päätöksentekijöiden tietoisuuteen. Hänellä on myös realistinen käsitys lähitulevaisuuden taloudellisista ja muista haasteista sekä kyky etsiä uusia luovia ratkaisuja. Paavolaisella on aiemman työkokemuksensa pohjalta erinomaiset edellytykset lähteä nopeasti ja määrätietoisesti luotsaamaan järjestön toimintaa ja kehittää esittävän taiteen entistä tiiviimpää yhteistyötä”, kommentoi järjestön hallituksen puheenjohtaja Maija Perho.

Lisätiedot:

Maija Perho
Suomen Teatterit ry:n hallituksen puheenjohtaja
050 443 0805

Kaisa Paavolainen
040 518 0698

 

Valokuva: Aino Lappalainen