12.10.2021 Tiedotteet,Teatterialan uutisia,Stefin uutisia

Juha Kairtamo on valittu Suomen Teatterit ry:n juristiksi

Suomen Teatterit ry:n uudeksi juristiksi on valittu varatuomari Juha Kairtamo. Kairtamo siirtyy tehtävään Tampereen Teatterin hallintojohtajan paikalta.

Suomen Teatterit ry:n juristina aloittaa 1.11.2021 varatuomari Juha Kairtamo. Hänellä on laaja työkokemus perintäjuristin, aluelakimiehen sekä sisäisen kouluttajan tehtävistä. Lisäksi Kairtamo on toiminut Tampereen Teatterin hallintojohtajana ja tätä ennenkin Tampereen Teatterin hallituksen jäsenenä, joten hänellä on vankka kokemus myös kulttuurin ja teatterin puolelta.

”Näen Stefin juristin toimen näköalapaikkana toimialan toiminta- ja työmuotojen kehitykseen. Tavoitteenani on olla edesauttamassa sitä, että kaikilla osapuolilla on parhaat mahdolliset toimintaedellytykset ja -olosuhteet ainakin sääntelyn ja sen tulkinnan osalta. Toimitusjohtajan apuna toimiminen vuoden 2022 alun TES neuvotteluissa on heti ”hyppy syvään päähän” sekä työmarkkinaneuvotteluiden ytimeen. Nöyränä ja innokkaana odotan pääseväni palvelemaan jäsenkuntaa”, kertoo Kairtamo.

”Olemme iloisia, että Suomen Teatterit ry saa joukkoonsa ihmisen, jolla on sekä vankka juridinen osaaminen että tuntemusta teatterialasta ja sen toimintaympäristöstä. Odotamme innolla yhteistyötä Juhan kanssa ja uskomme, että hänen ammattitaidostaan tulee olemaan runsaasti hyötyä jäsenillemme”, iloitsee toimitusjohtaja Kaisa Paavolainen.

Lämpimästi tervetuloa Stefiin, Juha!

Lisätiedot:

Kaisa Paavolainen
Suomen Teatterit ry:n toimitusjohtaja
040 518 0698
kaisa.paavolainen(a)suomenteatterit.fi

Juha Kairtamo
juha.kairtamo(a)suomenteatterit.fi (1.11.2021 alkaen)